Sinua odotetaan

Aika tarkalleen pari kuukautta sitten lokakuun koleana aamuna suuntasimme ensimmäistä kertaa tälle vuodelle nokkamme kohti tuulista Suomenlinnaa. Samoille huudeille, jossa olimme vuotta aiemmin tanssineet häitämme ja ikuistaneet onnemme hääpotretteihin Suokin karuilla rantakallioilla. Tälläkin kertaa mukanamme oli jo hyvinkin tutuksi tullut luottokuvaajamme Tuomas. Kuvauksen teema oli kuitenkin jotain ihan muuta kuin elokuussa 2013. Meidän kahden aikuisen perhe on ihan pian muuttamassa muotoaan ja se tuntuu edelleen niin uskomattomalta, ettei sitä vielä oikeasti pysty edes käsittämään.

Tänään starttasi viimeinen raskausviikko ennen laskettua aikaa ja voin muuten kertoa, että kyllä täällä joka ikinen päivä suhteellisen malttamattomina varrotaan, että vihdoin näkisimme meidän pienen ihmeemme. Odottavan aika on pitkä, sanotaan. Mutta tällä ajoittain piinaavaltakin tuntuvalla odotuksella on selkeästi se oma tärkeä tehtävänsä. Kun vielä alkuraskaudesta väistämättä edessä oleva synnytys suorastaan kauhistutti, niin nyt kyseistä urakkaa odottaa jokseenkin malttamattomana. Niin hullulta kuin se kuulostaakin.

Any day now. 

PS. Tahdon!

Photos: Tuomas Mikkonen
Dress: Pukuni
Hair: Marjo

Tuli valkeus ja mikromatka peltomaisemiin

Mikromatkailu on ollut lähikuukausina meidän juttu ja sama meno jatkuu taatusti myös tulevaisuudessa. Mitä mikromatkailu tai -seikkailu sitten mahdollisesti meinaa? Oman käsitykseni mukaan se tarkoittaa sitä, miten omasta kotikaupungistakin voi löytyä arjesta poikkeavia elämyksiä ja uusia näkökulmia. Sitä että heittäydytään tutkimaan niitä vanhoja ja ehkä vähän turhankin tuttuja huudeja matkailijan seikkailuasenteella. Mikroseikkailut voidaan hyvin laajentaa Sadun tavoin kattamaan kotikulmien lisäksi koko kotimaa ja näitä suomiretkiä meillä onkin suunnitteilla ensi vuodelle useamman sorttista.

Niinpä eilen me mikroseikkailimme ensilumen peittämille Pohjois-Espoon pelloille koko perheen voimin. Maisemat ovat hyvinkin tuttuja ison harmaan tyypin näkövinkkelistä katsottuna, mutta pitkästä aikaa otimme myös koirat sekä kameran mukaan tallipuuhiin. Tavoitteenamme oli käydä reipas lenkki ihanassa pikkupakkasessa peltoteitä pitkin, mutta melko pian muistimme meidän trion säänkestävyyden puutteen ja luontoretki typistyi puolen tunnin happihyppelyksi.

Jokapäiväset Herra Hoon rapsuttelut tietysti kuuluivat asiaan ja kaiholla katselimme kauraturvan kanssa tallikavereita, jotka lähtivät ilman satuloita kirmailemaan innosta puhkuvien hevostensa kanssa lumisille metsäteille. Eiköhän mekin päästä Hoon kanssa pian samoilemaan yhdessä Espoon korpeen, kunhan maha-asukki on puserrettu maailmaan ja meikäläinen on kutakuinkin palautunut kyseisestä koitoksesta. Onneksi meillä on maailman paras hevosenvuokraaja, joka on jo pian viiden vuoden ajan liikuttanut Hanurenia. Hän on kyllä täysin korvaamaton. Lisäksi Hoo saa tarhailla aamuvarhaisesta iltamyöhään iiiisossa metsätarhassa yhdessä bestiksensä kanssa, joten ihan hyvin sillä on pullat uunissa.

Seuraavaksi lähdetäänkin seikkailulle Helsingin puolelle, sillä aion hoitaa parit jouluostokset nyt heti paikalla, jottei sitten aaton alla ole nyytin kanssa tarvetta kammeta itseään tungokseen.

Nautitaanhan lumesta vielä kun voidaan! Se on ainakin täällä pääkaupunkiseudulla sulamassa jo kovaa vauhtia pois. Sniif. Missä on hanget korkeat nietokset kysynpähän vaan. Ei ole pimeyskään yhtään niin synkkää lumikuorrutteen ansiosta, joten olisin suonut tämän ilon kestävän sinne maaliskuun huitteille saakka.

Leppoisaa sunnuntaita kamut!

Photos: Olympus OM-D E-M1 + M-Zuiko 25mm f1.8

Babymoon Helsingin kattojen yllä

Ai että. Kolmen viikon takainen rentoutumishetki hotellin lakanoissa teki kyllä terää! Niin terää, että luulimme vauvan jo samaisena viikonloppuna syntyvän ja jouduimme koko sunnuntain viettämään synnytysosastolla seurannassa. Mutta eihän se pikku-pirulainen ollut vielä valmis luopumaan lämpimästä sviitistään, joten täällä ollaan edelleen yhtenä kappaleena. Uusi harjoituskierros synnärille tehtiinkin tuossa pari päivää sitten, mutta yön tarkkailun jälkeen pääsimme kotiin hakemaan vielä lisää vauhtia. Odotusta - sitä tämä kyllä kirjaimellisesti on!

Sain joskus keväällä Sokos Hotelli Tornista kutsun tulla mieheni kanssa testaamaan heidän kasvismenuaan sekä yöpymään tässä yhdessä Helsingin tunnetuimmista maamerkeistä. Tartuimme tarjoukseen erittäin mielellämme, sillä juuri tällainen pieni arjenluksus lähellä kotia jää monesti toteuttamatta. En tajua miksi, kun se kuitenkin antaa niin paljon energiaa ja tuntuu kuin olisi ihan oikeasti lomalla, vaikka kotiovelle hotellista olisikin vain se vartin matka. Eipäs tosiaan ollut sitten hääyön tullut tutustuttua pääkaupunkiseudun hotellitarjontaan! Oli siis jo aikakin.
 

Rantauduimme hotellille halloween-perjantaina pimeän jo laskeuduttua miehen työpäivän päätteeksi. Asetuimme ihan ensimmäiseksi valoisaan huoneeseemme, josta oli huimat näköalat kaupungin ylle sekä aikas mielenkiintoinen kylppäriratkaisu lasiseinineen. Vähän aikaa kortteeria ihmeteltyämme ja juotuamme lasit kuohuvaa limonaatia purjehdimme tähyilemään hotellin ylimmän kerroksen baarin terassille öistä Helsinkiä sekä kasvattelemaan ruokahalua illan menua varten.

Mielettömät maisemat! Indeed. En käsitä miten en ole koskaan aiemmin tullut käyneeksi Tornin baarissa. Ihan synti ja häpeä, että nämä näköalat ovat aikaisemmin jääneet niin kameraan kuin omille verkkokalvoille tallentamatta. Ilma oli kuitenkin tällä kertaa sen verran hyinen, ettei kovin montaa kuvaa tarennut nuissa korkeuksissa ulkoterassilta näpätä, joten ensi kerralle tilauksessa olisi lämmin kesäilta ja auringonlasku kiitos!

Illallinen tarjoiltiin meille Ravintola Tornissa ja kokemus oli yhtään liioittelematta täys kymppi. Kirjoittelin menusta ja sen sisällöstä tarkemmin Tornin omaan blogiin, mutta lyhykäisyydessään alkuun oli pieni alkupala tillinäkkileipää, sieniä ja pikkelöityjä kasviksia. Seuraavaksi särvittiin isot lautaselliset suussa sulavaa ja halloween-teemaan sopivaa kermaista kurpitsakeittoa sekä pääruuaksi törkeän herkullista kasvisrisottoa (oikeasti parasta risottoa ikinä). Tämän setin jälkeen oltiin niin täynnä, että jälkiruoka ja sen pötsiin mahtuminen vähän arvelutti, mutta onneksi se olikin todella kevyt pläjäys tuoreita marjoja soijamoussella. Kyllä muuten kelpasi lukkiutua aterian päätteeksi huoneeseen ja pujahtaa silitettyjen lakanoiden väliin köllimään mahojemme viereen.

Aamu valkeni jokseenkin vähemmän harmaana kuin edellinen. Mies veti sikeitä ainakin tunnin kauemmin kuin maha-asukkaan potkuihin herätetty meikäläinen, joten annoin hänen tuhista prinssiuniaan peiton alla ja keskityin itse seuraamaan ikkunalaudalta käsin pyhäinpäivän aamuun heräävää Helsinkiä. Edessä oli vielä hotellin aamiainen ja kaikkihan tietää, että ne ovat hotelliöissä useimmille se juttu. Minä en tee tässä asiassa poikkeusta. Nytkin syötiin siihen malliin pitkän kaavan kautta, ettei ollut ihan heti kiire kotona jääkaapille. Loppuun vielä isot kupit kahvia ja viikonloppu-Hesari. Just nyt en keksi parempaa päätöstä loistavalle vierailulle.

Meidän lyhyt, mutta sitäkin antoisampi babymoon, oli kerrassaan ihana. Oli mukava viettää iltaa ihan kaksistaan ilman kaiken maailman arjen velvollisuuksia. Suuntaamme tämän kokemuksen pohjalta Torniin taatusti toistekin yöpymään, nautiskelemaan ravintolan antimista tai juomaan lasilliset skumppaa Helsingin kattojen ylle.

Kivaa marraskuista viikkoa kamut! 

Kohta tämä harmaa loskakuu on ohi ja starttaa lähtölaskenta jouluun. Jei!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Sokos Hotels Tornin kanssa, vaikkakin kokemukset ja mielipiteet ovat luonnollisesti täysin omiamme.