Kehystetyt kuvamuistot + arvonta!

 Käytän nykyään Instagramia paljon enemmän kuin vanhaa tuttua Facebookia mitä tulee kuvien jakamiseen blogin ulkopuolella. Oma hurahtamiseni Instagramiin, eli tuttujen kesken Instaan, tapahtui itseasiassa aika myöhään, vasta reilu vuosi sitten. Siitä huolimatta sovellukseen on tullut näköjään jaettua jo lähemmäs 900 kuvaa (herrajestas). Pääosaa kuvasaaliista näyttelevät luonnollisesti erinäiset reissukuvat niin kotimaasta kuin maapallon toiselta puoleltakin. Pidempään olen jo miettinyt, että pitäisi teetättää näitä räpsyjä ihan paperikuviksi asti, mutta enpäs ole laiskuuksissani saanut aikaiseksi tehdä tilausta netin kautta.

Onnekseni kesän alussa Canon haastoi meikäläisen muutaman muun bloggarin kanssa kokoamaan Instagram-kuvia lempikohteistaan ja kertomaan mitä kaikkea kuvilla voisikaan tehdä. Tämähän tuli kuin tilauksesta! Kyseistä tarkoitusta varten saimme jokainen Canon SELPHY CP 910-printterit, jolla kuvat voi printata kätevästi suoraan vaikkapa kännykästä. Voisiko tätä hommaa siis enää helpommaksi tehdä?

Aluksi ajattelin iskeväni printtaamani kuvat joko minimaalisen eteisemme seinälle taikka jääkaapin oveen, mutta Pinterestin ihmeellistä maailmaa selatessani tulinkin toisiin aatoksiin. Kotoa löytyi passelisti Ikeasta joskus haalittu Ribba-kehys sekä häiden peruja olevia minipyykkipoikia, joiden avulla päätin koota oman settini olohuoneessa portaikon alla sijaitsevaa vanhan astiakaapin päällystä koristamaan. 

Joten tadaa! Siinä se nyt on. Ihan jeba, vaikka itse sanonkin. Kuviahan tuohon mahtuu vielä lisääkin, mutta pahaksi onnekseni printteristä loppui paperi kesken. Pitänee käydä haalimassa lisää. Otoksia voi vaihdella narulle fiiliksen mukaan tai pistää vaikka kyllästyessään järjestyksen uusiksi. Selphyllä onnistuu tehdä myös ihan normikokoisia 10x15 senttisiä fotoja, mutta näille Instagram-kuville luonnollinen printtausmuoto oli tietysti tuttu neliö. 

Kiinnostaisko sinuakin saada omat kuvamuistot printattua? Nyt se on mahdollista, sillä minulla on lupa ja kunnia arpoa yksi Canon Selphy teidän lukijoiden kesken. 

EDIT: Arvonta on päättynyt! Kiitos kaikille osallistuneille.

Osallistuaksesi arvontaan pyytäisin sinua kommentoimaan tätä postausta ja kertomaan mitä sinä tekisit printatuilla Instagram/tai muilla matkakuvillasi? Laittaisitko perinteisiin kehyksiin pöydälle, albumiin vaiko jotain ihan muuta? Jätäthän kommenttiin myös toimivan sähköpostiosoitteesi, jotta tavoitan sinut mahdollisen voiton napsahtaessa kohdalle!

Osallistumisaika päättyy ensi viikon maanantaina 1.9. klo 12.00 ja suoritan arvonnan saman päivän aikana. Printteri saatetaan onnelliselle voittajalle postitse (toimitus vain Suomeen).

Lykkyä pyttyyn kamut!

PS. Tänään suunnaksi pohjoinen!

Postaus ja arvonta on toteutettu yhteistyössä Canonin kanssa.

   

Kroatian polttavan kuumalla rannikkotiellä

Ulkona sataa ja on kylymä. Syksyä ilmassa sanovat. Oikeastaan odotan jo kirpsakan kuulaita syyspäiviä ja ruskaretkiä lähimaastoon aika innoissani. Ainut ongelma on vain se, ettei meikäläisen tuulitakki enää mahdu kiinni, mutta onneksi voi käydä miehen vaatekaapilla. Kesä oli upea ja polttavan kuuma myös täällä koto-Suomessa, mutta näissä reilun kuukauden takaisissa Kroatian kuvissa helteestä seisova ilma tuntuu hyppäävän näytön läpi suoraan iholle. Muistan niin selvästi kuinka aurinko poltti täydeltä terältä, jäätelö suli käsiin ja hikipisarat kimpoilivat iholla.

Lähdimme Slovenian järvillä sekä Ljubljanassa vietettyjen öiden jälkeen ajelemaan päämäärättömästi kohti Kroatian rannikkoa. Olin jo aiemmalla reissulla vieraillut Istrian niemimaalla, joten päätimme tällä kertaa Rijekaan saavuttuamme suunnata kohti kaakkoa. Rijekassa oli väkeä kuin pipoa, joten emme edes stopanneet kyseiseen kylään vaan lähdimme metsästämään täydellistä turkoosia merta sekä hiljaista rantakaistaletta alempaa rannikolta.

Löytyikö sitä rauhaa ja hiljaisuutta? Itseasiassa matkalla oli aika montakin kylää, joissa näkyi vain kourallinen paikallisia ja siellä täällä palloilevia turisteja. Majoitustakin olisi ollut tarjolla, sillä kroatialaiseen tapaan lähes jokaisessa tönössä ja töllissä on rakennettu oma lisäsiipi tai rajattu esim. yläkerta turistien majoitusta varten. Näin ollen mekin säästyimme hiostavilta telttaöiltä, kun "oman asunnon" sai vuokrattua parilla kympillä per yö. Ei paha. Loppujen lopuksi tiputtelimme hiljakseen välillä pysähdellen maisemia ihastelemaan aina parin sadan kilsan päässä sijaitsevaan Zadariin, jossa vietimme pari yötä. Zadar oli kaupunkina oikeastaan aika mitäänsanomaton roomalaishenkistä vanhaa cityä lukuunottamatta, mutta ihmiset olivat superihania ja löysimme niin kivan majapaikan, että viihtyihän siellä paremmin kuin hyvin merta ja talojen punaisia kattoja tuijotellen.

Zadarista koukkasimme kohti koillista, piipahdimme päiväretkellä Bosnian puolella sekä kävimme trekkaamassa tajuttoman upeassa Plitvice National parkissa. Molemmista löytyy sankoin joukoin kuvia, joten niistä tulossa tarkempaa läppää myöhemmin. Seuraavan kerran kun Kroatiaan eksymme, aiomme lentää ehdottomasti joko Splitiin tai Duprovmikiin ja kierrellä maan eteläosia sekä saaria vähän enemmän. Nyt on vain muita reissuhaaveita sen verran paljon pääkopassa, että joskus hamassa tulevaisuudessa sitten.

Kertokaas silti omia kokemuksianne ja suosituksianne Kroatiasta! 

Veikkaan, että aikas monelta niitä löytyy takataskusta.

Maanantaita!

EN // We spend few days in Croatia on July. We drove from Rijeka to Zadar and after that continued back north towards Plitvice National park.

Junamatka + viisumi Pietariin = kuinkas kaikki sujuikaan

Idän ihmemaahan Pietariin pääsee matkustamaan hyvinkin näppärästi monella eri kulkupelillä. On risteilyä, lentokonetta, bussia ja tietysti meikäläisen suosikki elikkä juna - VR:n Allegro. Junapiletit olivat suhteellisen arvokkaat, jos halusi matkustaa muilla kuin aamuvarhaisilla lähdöillä ja luonnollisesti me piheyksissämme ostimme ne halvimmat, jolloin paluumatkalle herätyskello pärähti soimaan Suomen aikaan klo 04.00. Lippu kustansi 39 euroa per suunta per sierainpari eli yhteensä meiltä kahdelta 156 euroa. Bussilla olisi toki päässyt jopa kympillä parilla, mutta matka-ajan kasvaessa yli tuplasti pidemmäksi, ei se meidän mielestä ollut näin lyhyellä reissulla kaikkein järkevin vaihtoehto. Junassa matkustaminen oli sitäpaitsi kaikinpuolin sujuvaa ja nopeaa, koko matkan kestäessä vain kolme ja puoli tuntia. Ravintelivaunun tuore kahvi, kotoa mukaan otetut runsaat matkaeväät sekä langaton verkkoyhteys kruunasivat tietysti koko homman. Passit tarkastettiin molempiin suuntiin pariin otteeseen sekä suomalaisten että venäläisten rajamiesten toimesta. Matkalippuja sen sijaan ei tarvinnut näyttää ollenkaan, sillä piletit tsekattiin nimien perusteella kämmentietokoneilta. Maasto ei matkalla hirveästi poikenneet kotimaisesta metsiköstä, mutta kyllä Viipurin lähestyessä seurasimme miehen kanssa silmät pyöreinä junan ikkunasta välähteleviä maisemia.

Entäpäs viisumit? No ne houtuivat itseasiassa yllättävän näppärästi. Alunperin meillä oli tarkoitus hankkia ne suoraan Venäjän viisumipalvelukeskuksen kautta, jolloin hintaa kyseiselle läpyskälle olisi tullut palvelumaksuineen 61 euroa. Lopulta koimme hakemuslomakkeiden täytön sen verran työlääksi, että annettiin viisumianomusten hankkimisesta toimeksianto Lähialuematkoille. Hintaa viisumille tuli näin ollen 11 euroa enemmän per lärvi (72 eur), mutta onneksi meillä oli hotellin puolto joka tiputti loppusummaa 12 euroa per nokka (normaalisti siis 84 eur ilman puoltoa). Lisäksi viisumia varten piti toimittaa todistus matkavakuutuksesta, passikuva ja täyttää pari lomaketta. That's it.

Veimme tykötarpeet sekä passimme Helsingin rautatieasemalla sijaitsevaan Lähiealuematkojen toimipisteeseen ja noudimme uunituoreilla viisumeilla varustetut passimme samaisesta paikasta ennen lähtöpäivää.

Perillä Pietarissa olimme siis lauantaina aamusta, joten aikaa kaupungin koluamiseen jäi kaksi kokonaista päivää, mikä oli meille tällä kertaa ihan riittävästi. Ehkä ainut asia minkä olisin tällä pikaisella Venäjän pyrähdyksellä muuttanut olisi ollut päivän tai parin mittainen stoppi Viipurissa. Jostain syystä tuo muinoin Suomelle kuulunut kaupunki kiinnostaisi tätä sotahistoriafriikkiä ihan tuhottomasti, vaikka toki kaupunki on muuttanut melkoisesti muotoaan ajanhampaan kourissa. No, onpahan syy hankkia Venäjän viisumi uudemman kerran sen Siperian junamatkan lisäksi. Onko joku muuten käynyt Viipurissa?

Palaan itse Pietariin sekä aikaamme Sokos Hotelsin vieraina runsaamman kuvasaldon kera myöhemmin, jahka löydän sopivan rakosen käydä kaikki fotot läpi. Kahtena seuraavana viikonloppuna on nimittäin luvassa suomiretkeilyä, joten vähän meinaa olla tuo vapaa-aika kortilla. Mutta en valita! Ihan huippuja juttuja tiedossa.

Huikeeta torstaita kaverit!

PS. Jos viisumin hankinta ei napostele, niin risteilyllä pääsee Pietariin matkustamaan täysin viisumivapaasti.

******

IG Travel Thrusday on viikottainen kokoelma blogipostauksia. Tempauksen viralliset järjestäjät Suomessa ovat Kaukokaipuu, Running With Wild Horses sekä Destination Unknown. Lisää tempauksesta voit lukea täältä. Postauksen kuvat on otettu Samsung Galaxy S4  - matkapuhelimella. Minut ja lisää kännykkänäpsyjä löydät Instagramista nimimerkillä @rimmanen.

EN // Raintrip from Helsinki to St. Petersburg Russia. These photos have been taken by Samsung Galaxy S4 and the post is part of the Instagram Travel Thursday. You can read more about IGTT from here and you can find me from the Instagram by name @rimmanen.

 

 

Kotona jälleen - blogin tulevaisuutta käsittelevien ajatusten äärellä

Aikaisin (aivan llian aikaisin *haukotus*) eilen aamulla matkattiin raiteita pitkin takaisin idästä Helsinkiin. Palaan Pietarin tunnelmiin lähiaikoina, sillä nyt pitää koittaa vain toipua viikonlopun rasituksista. Vaikka etureppu ei vielä mikään valtava olekaan, kyllä nyt jo turhankin hyvin huomasi ettei kunto ole entisellään. Tunnin kävelyn jälkeen tarvii vähintään toisen mokoman lepoa tai muuten alkaa sattua, jolloin kävelytyyli muistuttaa enemmänkin ankan vaappumista. Suhteellisen rankkaa tuo reissaaminen siis tässä viimeisen raskauskolmanneksen alkaessa tuntuu olevan, joten ihan hyvä pysytellä loppuaika kotimaan tukevalla maaperällä. Matkajuttuja onneksi vielä riittää menneeltä kesältä ja onhan tässä kotimaanpyrähdyksiäkin luvassa niin lähelle kuin vähän kauemmaskin.

Väistämättä kuitenkin ajatukset ovat alkaneet siirtyä loppusyksyyn, pian käsivarsillamme tuhisevaan nyyttiin sekä tietysti blogin kohtaloon. Miten bloggaamisen sitten käy, kun ensimmäiset kuukaudet reissataan todennäköisesti lähinnä neuvolaan, lähimetsän lenkkipoluille ja ihan vain opetellaan tätä uutta sekä mullistavaa elämänvaihetta? En osaa vielä sanoa. Sen kuitenkin tiedän ja olemme myös yhdessä miehen kanssa sopineet, että blogin suhteen tulee säilymään tämä nykyinen tuttu linja, jossa keskitytään lähinnä matkustamiseen ja valokuvaamiseen. Etenkin nyt kun vauva syntyy, luulen että olen entistä tarkempi tästä rajavedosta, jossa haluan pitää muun perheen ja meidän arjen poissa netistä. Ymmärrätte varmasti miksi.

Eiköhän pieniä pintaraapaisuja jokapäiväisestä elämästämme kuitenkin ole luvassa, sillä kovin moni on toivonut postausta remonttimme tilanteesta, joten siitä lupaan ilman muuta kirjoittaa jahka saamme kaiken valmiiksi. Ja tietysti heppa, koiratrio ja muut tutut jutut täällä tulevat aika-ajoin myös jatkossa vilahtamaan.

Minua kiinnostaisi kuitenkin tietää millaisia toiveita teillä oi armaat lukijat olisi blogini suhteen? Mitä te täältä haluaisitte jatkossa lukea? Matka- ja retkeilyjutut ovat ja pysyvät, sillä ne kun sattuvat olemaan meidän suurimpia intohimojamme ja kohta niihin tulee antamaan oman ripauksensa tämä kolmas pikkuruinen tyyppi. Mutta mitä muuta? Ja etenkin kiinnostaisiko jokin tietty asia reissaamiseen/retkeilyyn/luontoon liittyen? Itse odotan jo innosta pyöreänä millaisia seikkailuja pystymme uuden tulokkaan kanssa tekemään ja millainen reissari hänestä mahtaa tullakaan. Oma pieni kettureppu pitänee kohtapuoliin alkaa kaverille joka tapauksessa hommata.. Ensimmäistä ulkomaanpyrähdystä Keski-Eurooppaan (kappas, Sveitsiin) on varovaisesti jo suunniteltukin ensi keväälle, mutta toki aika näyttää miten tällaiset haaveet toteutuvat vai toteutuvatko laisinkaan.

Postaustahti on vakiintunut aikalailla siihen 2-3 juttua per viikko ja koen tämän määrän itselleni oikeinkin passeliksi. Aion siis jatkossakin keskittyä enemmän laatuun kuin määrään niin kuvien kuin tekstienkin osalta, sillä ei minulla itsellänikään ole aikaa plarailla blogeja päivittäin, joten en odota sitä myöskään oman blogini lukijoilta.

Olisi oikeasti kiva kuulla aatoksianne, sillä te lukijat olette tietysti tämän blogin kirjoittamisen suola ja mielipiteenne on minulle erittäin tärkeä.

Eipä mulla muuta. Palataan kommenttiboksin puolella! Pus!

Kevyellä repulla kohti itänaapuria

Hyvää huomenta Suomi! Me törötetään parhaillaan jo idän pikajunassa matkalla kohti Venäjää. Ihan hullua ajatella, että tästä armaan kotimaamme päärautatieasemalta pystyy matkustamaan Siperian halki aina Kiinaan saakka! Jotenkin niin kreisiä. Tämä matka ei kuitenkaan suuntaudu läheskään niin kauas, vaan kiskot vievät meidät viettämään viikonloppua ja ihka ensimmäistä hääpäiväämme pohjolan venetsiaan elikkä Pietariin.

Mukaan lähti yksi ainut kapsäkki, johon tukittiin molempien tavarat viikonlopuksi sekä tulevan maanantain työpäivävaatetus, sillä junan kolahdettua takaisin Helsingin rautatieaseman laituriin, jatkamme suoraan matkaamme työmaalle. Tässä siis meikäläisen mukaan lähtenyt garderoobi alusvaatteita lukuunottamatta. Matkan ajaksi nykäisin jalkaan rennot byysat sekä tennarit, mutta muuten näillä mennään. Mukaan lähtee luonnollisesti myös kamera ja pari linssiä, mutta ne sujahtavat näppärästi kettureppuun eväiden kera (ja matkaevästähän pitää luonnollisesti olla paljon). Läppärin jätin tällä kertaa kotiin ja pakkasin mukaan vain tabletin, joka sekään ei kyllä ollut mikään välttämättömyys.

1. Blogikirpparilta bongattu kelpo hamonen. Ainut hame, joka mahtuu edelleen päälle ja jonka helma ei hivuttele mahan nostattamana vesirajaa.
2. Maksimekko, joka venyy ja paukkuu sopivasti.
3. Ikivanha käsveska siltä varalta, että kameralaukku jää välillä hotelliin.
4. Valkoinen perustoppi hameen pariksi.
5. Arskat. Pöllöt vaiko Reiskat. Siinä vasta pulma.
6. Matkalukemista Otavan Miki-kirjan muodossa. Steve Jobs - I know all about you now.
7. Lifesta blogiyhteisyön kautta saatuja maitohappobakteereja on naukkailtu varuiksi koko viikko.
8. Farkkurotsi ja huivi.
9. Lemppari-balleriinat, jotka alkaa itseasiassa vähän kiristää turpeita koipia, mutta näillä mennään.

Viime hetkellä nappasin reppuun vielä sateenvarjon, koska sääennusteen mukaan Pietarissakin tulee vodaa (вода, hah). Sanakirjakin on toivon mukaan matkassa, niin ja passit viisumeineen.

Ei tässä muuta, kuin puksutellaan menemään ja toivotaan, että venäläiset rajamiehet ovat suopeita! Toivottavasti teillä muillakin on jotain kivaa suunnitelmissa viikonlopuksi. Me ainakin aiotaan ottaa kaikki ilo irti tästä viimeisestä ulkomaanmatkastamme kaksin ennen rakkaan kääpiön syntymää.

Pus och kram! Kivaa viikendiä!

PS. Kiitos tuhannesti Sari, kun tulit hoitamaan kauhukolmikkoa!

Maastopyörällä Syötteen uskomattomissa maisemissa

Oletteko koskaan maastopyöräilleet? Siis maastossa, jossa on paljon mäkiä, kivisiä ja juurakkoisia kinttupolkuja, pitkospuita, harjuja, mutkittelevia hiekkateitä sekä portaikkoja? No minä en todellakaan ollut ennen heinäkuuta, jolloin pamautimme Oulun huikealta pyöräretkeltä tutun oppaamme johdattamina Syötteen kansallispuiston mielettömiin maisemiin. Jestas. En todellakaan osannut etukäteen kuvitella miten tajuttoman raskasta puuhaa se edes on, mutta samalla niiiiin törkeän hauskaa! Ai että sitä fiilistä, kun ensimmäisten mutkittelujen jälkeen alkoi tulla pyörän kanssa sen verran tutuksi ja uskalsi lasketelella mäkiä alas muullakin kuin etanavaihteella. Ihan käsittämätön vapauden tunne. Rakastan viilettää hevoseni kanssa pitkin metsiä ja peltoja, joten maastopyöräily oli itselleni pelkästään positiivinen kokemus ja ehkä toisaalta vähän samankaltainenkin lukuunottamatta sitä faktaa, että alla on pyörä jonka liikkeitä voi nyt periaatteessa koko ajan hallita ja ennakoida, toisin kuin hevosen kanssa.

Meidän 21 kilometrin mittainen lenkki oli itselleni henkilökohtaisesti sopivan rankka setti (eikä yhtään vähempää tuon eteen ilmestyneen kekkirepun vuoksi..), mutta tässä lajissa tulee kyllä haastettua oma kuntonsa ihan äärirajoilleen ikään kuin vahingossa, sillä kun touhu on näinkin hauskaa, ei sitä litroittain virtaavan hien ja polkemisesta uupuneiden reisien kramppaamista edes huomaa. Paitsi ehkä seuraavana päivänä..

Meidän päivän pyöräretki starttasi siis 140 kilometrin päässä Oulusta sijaitsevalta Pikku-Syötteeltä, jossa treffasimme isän kanssa tutun oppaamme sekä vuokrasimme maastopyörät. Siitä matka jatkui viereiselle Iso-Syötteelle, jossa fiksailimme vuokrapyörät ajokuntoon, säädimme penkkien sekä sarvien korkeutta ja muutenkin käytiin vähän läpi ajoasentoja. Meikäläinen kun on tottunut ajamaan enimmäkseen mummopyörällä, joten oli ihan hyvä kerrata esimerkiksi painonsiirrot, sillä etenkin alamäessä on tärkeää siirtää paino mahdollisimman taakse. Ja sitten eikun matkaan! Ensimmäiset kilometrit taittuivat mukavia pohjustettuja metsäpolkuja sekä pitkospuita pitkin ja tulipas vastaan myös yhdet rappuset. Ja ei. En todellakaan uskaltanut ajaa niitä pyörällä alas, mutta kokenut oppaamme näytti kuinka homma hoidetaan kotiin.

Evästaukoja kuusituntisen retken aikana pidettiin lukemattomia. Oli todella kuuma päivä, joten sekä nestetankkauksesta että ravinnosta oli fiksua pitää huolta ehkä jopa liioitellun hyvin. Itse huomasin, että raskauden myötä hengästyin paljon nopeammin kuin normaalisti, joten eteneimme ennemminkin verkkaisesti kuin ihan äärirajoilla polkien. Kun olimme saaneet itsemme taisteltua yhden melkoisen ison harjun päälle, pistimme pyörät sivuun ja istuimme toviksi ihastelemaan maisemia ja vetämään happea. Ja sitten taas jatkettiin. Useita kilometrejä ylös alas harjuja. 

  

Lopulta horisontissa häämötti lampi, jonka rannalta nousi kutsuvasti nuotiosta kielivä savukiehkura. Pidimme kunnon lounastauon ja käristimme (soija)makkaraa laavun varjoissa viilennellen. Muitakin retkeilijöitä ja pari marjastajaa oli tullut samalla taukopaikalle, jonka läheisyyteen pääsi myös autolla, joten mikäs siinä oli kuulumisia vaihdellessa. Wannabe-luontokuvajaa eli meikkis spottasi pitkoksilta sisiliskon ja myös jonkun vihreän ison ötökän. Kymmenen pistettä ja papukaijamerkki sille, joka osaa kertoa minulle mikä tuo vihreä samettipintainen mönkijäinen on? Itselläni, eikä sen kummemmin muullakaan joukkiolla, ollut asiasta mitään käryä.

Matka jatkui vielä viimeiselle etapille Lauttalammelle, joka oli ihan sanoinkuvamaattoman kauniin näköinen ylhäisessä tyyneydessään. Rannalla näytti seistä töröttävän pari kalastajaakin, sillä kuulemani mukaan Syötteen kirkkaissa vesissä käy runsaasti onkimiehiä kokeilemassa onneaan. Siinä taisi vierähtää jälleen minuutti jos toinenkin vain pohjoisen upeaa luontoa ja sen rikkomatonta rauhaa ihastellen, ennen kuin raskimme lähteä jatkamaan matkaa takaisin kohti Iso-Syötettä.

Tämän kokemuksen perusteella voin kyllä erittäin lämpimästi suositella kaikille, jotka tykkäävät liikkua luonnossa ja edetä siellä vähän reippaammalla tahdilla itsensä haastaen, maastopyöräilyä. Syöte ja sen kansallispuiston maisemat ovat kerrassaan huikeita ja jokaiseen vaativuustasoon löytyy taatusti sopiva reitti niin pyöräilijälle kuin patikoijallekin. Me kierrettiin varmastikin niitä helpoimpia pätkiä, mutta ihan riittävästi silti oli haastetta. Armas aviomieheni oli ihan äärettömän harmissaan nämä kuvat nähdessään, ettei hän päässyt mukaan tälle pyöräretkelle. Don't you worry my love! Ensi kesänä Syöte ja sen harjumaisemat kutsuvat meitä jälleen.

Jos teiltä irtoaa maastopyöräilykokemuksia niin shoot this way! Kiinnostais kuulla, onko joku muukin hurahtanut lajiin heti kertalaakista.

Muikeeta torstaita ystävät!

Postaus on toteutettu yhteistyössä Syötteen Matkailuyhdistyksen sekä Oulun Liikekeskuksen kanssa, mutta mielipiteet ja kokemukset ovat luonnollisesti kaikki täysin omiani.