Onko olemassa tyylikkäitä kameralaukkuja?

Siinäpäs vasta kysymys, johon ainakin meikäläinen tietää nyt vastauksen. Kyllä on! Harvassa ne pirulaiset totta vie piileksivät, mutta kyllä niitä löytyy, kun tarpeeksi monta euroa raskii lätkiä tiskiin. Itsehän en ole raskinut, joten ollaan menty ties millä villasukkavirityksillä, jottei kamera saa pahoja tällejä käsilaukun pohjalla. Haaveissa kuitenkin on jo pidempään siintänyt yksi, joka pitäisi kamerani suojassa sateelta, kolhuilta ja tuiskulta. Toki hintaakin kyseisellä kapineella oli siinä määrin, että jätin piheyksissäni haaveen vain haaveeksi. Kunnes eräänä päivänä kollega sattui vihjaisemaan, että hänellä olisi kyseisen merkkinen ja juuri haluamani kokoinen laukku pölyttymässä kaapissa turhanpanttina. Kiinnostaisiko minua ostaa se ja vielä ihan sopuhintaan? No tottavie minua kiinnostaisi!

Ja siinä se nyt sitten keikkuu olalla. Billingham Hadley koossa small. Käytetty, vaikkakin ihan uuden veroinen, Englantilaista käsityötä oleva klassikko. Tokko minä enää muita käsilaukkuja tarvitsenkaan, sillä tämähän on kuin tehty minulle! Sopii asuun kuin asuun, niin rentoon kuin vähän tyylikkäämpäänkin.

Vai mitäpä olette mieltä?

Lisäksi laukku imee itseensä kaiken muunkin kameraan liittyvän sälän vara-akuista latureihin, 4-5 mikrojärkkärin linssiä ja omat henkilökohtaiset tavarani rahapussista huulikiiltoon. Ai että. Tämä tullaan kyllä näkemään usein olallani!

Vielä olisi kuitenkin etsinnässä hyvin pieni ja siro Olympuksen OM-D:n mentävä suojapussukka, joka suojaisi iskuilta ja naarmuilta niinä päivinä, kun nappaan toiseen veskaan mukaani pelkän kameran ja siinä kiinni olevan linssin. Any ideas mistä sellainen löytyisi?

Huomenna lähdetään Lauran kanssa muuttamaan Herra Hanuren kesälaitumille ja tänä iltana on tiedossa vielä villojen keräilyä. Sitten se hermoja raastava urakka on vihdoinkin ohi ja päästään ihan oikeasti rakentamaan sitä ullakkoa. Mahtista!

Huikeeta viikonloppua kamut!

Päivän asu 27.5. (→)

Ihan muina munamiehinä ajattelin ilmoitella, että blogin suunnilla saattaa olla hieman hiljaisempaa lähiaikoina. Me nimittäin rakennetaan meille käyttöullakkoa! Ottaen huomioon, ettei me olla kumpikaan koskaan ikinä rakennettu omin pikku-kätösin mitään käpylehmiä kummempia (J:n ala-asteen puukäsityötunnilla tekemää epämuodostunutta löylykauhaa ei lasketa), tästä voi seurata melkoinen farssi. Onneksi isä on rientämässä heti perjantaina pohjoisesta tämän uusavuttoman parivaljakon apukäsipariksi kokonaiseksi viikoksi.

Mutta miksi nämä ydinjätteidenkin käsittelyyn sopivat suoja-asut? No ihan vain siksi, että jos keräät reilusti yli 60 neliön pinta-alalta puolen metrin kerroksen lasikuituvillaa ilman asianmukaista suojautumista, saattaa tulla itku. Ai sitä pölyn ja lasikuitutikkujen määrää! Kunpa nämä eristeet olisivatkin sellaisina kätevinä levyinä, mutta ehei. Villasilppua on toki paljon kivempi keräillä. 

Projektihan siis starttasi viime viikolla tellinkien kasaamisella ja rei'än puhkaisulla ulkoseinään. Nyt kerätään toista päivää putkeen näitä villapalleroita, joita tullee kutakuinkin yhteensä 130 jätesäkillistä. Kunnianhimoinen tavoitteemme on siis saada ullakko putipuhtaaksi siihen mennessä, kun isä kolmen yön päästä parkkeeraa bemmin Espoon perukoille. Kun siihen yhdistetään työpäivät ja iltaisin tapahtuva hevosen liikutus, niin voin kertoa, että kiirettä tulee pitämään. Onneksi Laura ja pikkusisko miehineen ovat lupautuneet osallistumaan urakkaan loppuviikolla.

Joko siis ymmärrätte miksi blogissa hiljenee?

Ei muuta kuin oikein kivat tiistait kaikille ja palataanhan pian astialle!

PS. Huomio kaikki, jotka haikailette oman saunan perään. Suosittelen ostamaan siihen tarkoitukseen tällaisen edullisen ja kätevän suoja-asun! Hengittävyys on meinaan sitä luokkaa, että tuntuu kuin olisi pukeutunut omaan henkilökohtaiseen mukana kulkevaan löylyhuoneeseen! Lupaan takuuvarmat hiet pintaan ja eiköhän ne mahdolliset ylimääräiset kahvatkin tirisee vyötäröltä samalla rahalla.

Go Pullander! It's your birthday!

Eilen juhlittiin Pullanderin 5-vee synttäreitä. Tämä oli aika poikkeuksellinen virstanpylväs, sillä me emme todellakaan joka vuosi juhlista kaikkien otuksiemme syntymä- saatika nimipäiviä. (Juhliiko kukaan oikeasti nimipäiväänsä?) Nyt halusin kuitenkin päästä testaamaan uutta kakkureseptiä ja tämähän oli oikein oiva tilaisuus kutsua kylään parit ystävät maistelukierrokselle! (Kakkureseptillä en nyt siis tarkoita koirien nakkikakkua..)

Junttimehut pöytään ja ei muuta kuin täysin maidotonta, munatonta, gluteenitonta ja sokeritonta banaanikakkua ääntä kohti. Oli muuten oikeasti ihan älyttömän hyvää ja niin raikasta! Juurikin sopiva kesäpäivän pieneen herkutteluun. Suosittelen kokeilemaan pakkasen puraisemaa pannaania ja muitakin raakaruokia. Ohjeen löydät täältä.

Tottahan toki päivänsankari sai oman version synttärikaakusta. Riistapateeta dentastix-kynttilöillä. Oi että pikku-possulle maistui! Paitsi tuo basilikan lehvä jäi kyllä syömättä parempaa muonaa ollessa tarjolla. Taisi olla toinen ruoka-aine ikinä, jota Pullander ei ole purematta niellyt. Raaka ja kokonainen valkosipulinkynsi oli se ensimmäinen. 

Mutta ei Pullanderillekaan makeaa mahan täydeltä, sillä Pökö sekä Pupu saivat luonnollisesti oman osansa tarjoiluista. Päivänsankari oli tosin kyllä itse sitä mieltä, ettei hänen herkkujaan olisi tarvinut jakaa muille läsnäolijoille... 

Kun kakut (sekä koirien, että ihmisten) oltiin viimeistä murua myöten syöty, oli aika hyvästellä vieraat ja painella unten maille. Pullander oli jokseenkin haikeana, niinkuin aina jos rapsutuksia antava käsipari lähtee. Äiti ja isi kun ei jaksa koko ajan olla kihnuttamassa punkeron pehmeitä makkaroita. Ei ole superdieetti muuten oikein purrut näihin(kään) kylkiin.

Synttäriherkkujen myötä erityisen mehukasta uutta viikkoa just sulle!

PS. Meidän remonttirintamalla alkoi taas vihdoin ja viimein tapahtua, niinkuin jotkut ehkä instagrammista jo näkivätkin! Palaan aiheeseen tuotapikaa. Viimeistään loppuviikolla. Jei jei jeiiiii!

Not all those who wander are lost

Varattiin eilen lennot. Sitä on tullutkin harrasteltua viime aikoina jonnin verran. Nämä lennot tosin kustantivat vain 49 euroa per kärsä, sillä kyseessä oli väli Helsinki-Lontoo ja päivämääränä lauantai 16. marraskuuta. Tuona aamuna klo 7.40 meidän pieni perheemme lähtee kiertämään maapalloa unelmiensa matkalle ja sanoo hyvästit rakkaalle kotimaalle kolmeksi pitkäksi kuukaudeksi. Ehdimme viettää yhden yön Lontoossa, sillä jatkamme matkaa sunnuntai-iltana kohti San Fransiscoa.

Jollekin kolme kuukautta voi olla lyhyt aika reissun päällä, mutta ainakin meille se on ihan älyttömän pitkä pätkä. Itse olen ainoastaan kerran ollut poissa kotimaasta puolisen vuotta asuessani vaihto-oppilaana Irlannin nummilla, mutta kaikki muut reissut ovat siis olleet maksimissaan kuukauden mittaisia. Puhumattakaan J:stä, jolle pisin aika ulkomailla yhteen pötköön taitaa olla pari viikkoa. Sanomattakin lienee selvää, että alkaa pikkuhiljaa jännittää! Miten ihmeessä raskin jättää koko elukkalauman tänne kotiin? Kai ne pärjää? Se onkin oikeastaan ainut huolenaiheeni sen lisäksi, että riittäähän meillä varmasti rahat.

Olemme laskeneet aika tarkkaan matkabudjettia viikkotasolla riippuen ihan siitä, missä maassa kulloinkin olemme. Aasiaan voi huoletta kuvitella menevän maksimissaan 20 euroa henkilöä kohden päivässä (sisältäen majoituksen ja ruuat), kun taas Australian pätkälle luku onkin 70-80 euron luokkaa. Aika huimat on erot! Ei varmaan tarvi ihmetellä, miksi puolet reissusta tullaankin viettämään Aasian kamaralla... Yksi viikko tosin on Aasiassakin aavistuksen arvokkaampi, sillä vietämme sen Pohjois-Thaimaassa luonnonpuistossa turismin kynsistä pelastettuja norsuja hoitaen ja viidakkoon puita istuttaen. Puolet rahasta tämän viikon aikana (20 eur/pv) menee meidän omaan ylläpitoomme ja toinen puolisko lahjoitetaan luonnonpuistolle. Nämä vapaaehtoisilta kerätyt varat käytetään lähinnä norsujen ruokien hankkimiseen, mutta jatkuvasti tarvitaan uusia lahjoituksia, jotta norsujen elintilaa voidaan laajentaa ja ottaa puistoon asumaan uusia kaltoin kohdeltuja viidakon jättiläisiä. Tämä viikko Chiang Maissa tulee taatusti olemaan yksi reissumme ehdottomista kohokohdista!

Oman osansa matkakassasta vievät tietysti rokotukset, jotka J:lle täytyy ennen reissua hankkia. Minulla pitäisi kaiken olla jo kunnossa. Lisäksi kustannuksiin pitää laskea viisumit, mantereen sisäiset matkat niin maalla kuin ilmassa, auton vuokra sekä bensakulut niin Uuteen-Seelantiin kuin Jenkkeihinkin, unohtamatta tietenkään kaikkia kotimaassa juoksevia kustannuksia, kuten asuntolainan lyhennykset sekä hevosen tallivuokrat. Tietysti kun reissussa ollaan, siellä halutaan nähdä ja kokea asioita, joten sitäkin varten on hyvä olla joku satanen taskussa. Rinkat on onneksi molemmilla, mutta riippumattoon ja kevyisiin vaelluskenkiin trekkausta varten pitäisi vielä sijoittaa. Huh. Onneksi ne päälennot sekä osa majoituksista on jo maksettu. Kovasti tässä on säästelty ja pihistelty, mutta samalla linjalla siis jatketaan vielä melkein puoli vuotta, jolloin viimein odotettu marraskuu koittaa. (Kerrankin joku odottaa iki-ihanan, märän ja piemän marraskuun saapumista..)

Mutta kyllähän sen täytyy olla kaiken tämän pihistelyn arvoista. Irtiotto arjesta ja pois hyppääminen hermoja raastavasta oravanpyörästä tekee varmasti hyvää meille molemmille. Muistamme tämän kuluneen vuoden taatusti ainakin siitä, että olemme tehneet ihan älyttömästi töitä unelmiemme matkan eteen. Muistamme tämän ajan varmasti myös läpi vuoden jatkuneesta ensimmäisen yhteisen oman kotimme remontoinnista sekä yhdestä elämämme tärkeimmästä päivästä, jolloin sanomme toisillemme tahdon. Ja myöskin siitä hetkestä, jolloin hyvästelemme kyyneleet silmissä kaikki läheisemme ja olemme rinkat selässä valmiina ottamaan loikan kohti tuntematonta. Yhdessä. Avioparina.

Ihanaa viikkoa ystävät! 

Kyllä tämä elämä on mahtavaa.

Pienissä häissä

Kiitos suloisista kommenteistanne edelliseen postaukseen, jossa esittelin meidän hääkutsuja! Olette kyllä ihania, kun elätte niin aidosti mukana meidän häävalmisteluissa. Pus!

 Meidän viikonloppu meni siis tosissaankin melkoisessa häähumussa, kun ystäväni Laura sai palomiehensä lämpöisessä Hämeenlinnassa. Vettä ei tullut tipan tippaa ja muutenkin päivä oli kaikin puolin erittäin onnistunut. Morsian oli niin kaunis ja sulho komea, juhlat rennot ja hääparin näköiset, sekä ohjelmaakin juuri sopivasti. Koko päivä meni ihan yhdessä hujauksessa! Nyt on kaasokin väsynyt, mutta kovin onnellinen ystäviensä puolesta. Seuraavaksi voikin sitten alkaa ihan täysillä fiilistelemään ja suunnittelemaan omien häiden viimeisiä pieniä yksityiskohtia ja tekemään loppuja hankintoja, kun on nämä läheisten tärkeät paardit saatu pakettiin.

Tässäpä siis muutamia tunnelmakuvia viikonlopulta. Näpsin myös kevään upeimmasta morsiamesta parit fotot, joista yhden näätte alempana ja lisää voitte käydä vilkaisemassa Lauran blogista. Toivottavasti pian nähdään miten upeita otoksia Tuomas on tästä mielettömästä pariskunnasta saanut napattua! Tuskin maltan odottaa!

Mutta nyt niiden kuvien pariin. Photo booth oli kyllä ihan helmi. Itse toimin siinä virallisena kuvaajana, joten sain nauraa ihan kippurassa hassutteleville vieraille. Meikäläisen ehdottomia suosikkipropseja olivat erilaiset nenät ja omaan nokkaankin niitä piti kaikkia sovitella. Näitä on pakko saada meidänkin häihin, koska tämä Nasse-setä-look on vaan niin hauska! (Tai sitten minulla on vain jokseenkin kieroutunut huumorintaju..)

Tyrmäävän upea morsian hääkimppuineen ja juhlapaikan pöytäkukkasia.

Sitten vähän lähikuvaa omasta juhlakuontalosta.

Nuori pari ensin niin virallisena. Lopulta repes levikset.

Om om om. Ihan super hyvää kakkua! Ja tietty se karkkibuffa. Nam. Sokeriöverit..

Siskon kanssa perus lauantai.

Minun suloisen kaason mekkoni on tehnyt For those who love dresses-blogin Elina ja hiuksissa näpöttävä kukkanen on Ainon käsialaa.

Kiitos vielä rakkaalle hääparille ikumuistoisesta päivästä! Olette niin upeita.

Mutta miten se teidän viikonloppunne sujui? Aalikki paistoi ja kaikilla oli kivaa?

Railakasta maanantaita murmelit!

Saanko esitellä: Meidän hääkutsut!

En tiedä oletteko te odottaneet tätä hetkeä yhtä kovasti kuin minä, mutta itsehän olen suorastaan puhkunut halusta vilauttaa teille meidän hääkutsuja siitä päivästä saakka, kun niitä ihanan Janinan kanssa alettiin suunnittelemaan! Muutama kuukausi tässä ehti vierähtää, mutta nyt on vihdoin ja viimein on koittanut se hetki, jolloin kaikki kutsut ovat kutakuinkin saavuttaneet kohteensa, joten voin niitä täälläkin esitellä.

Pohjustuksena sen verran, että niinkuin varmasti jo tiedättekin, me molemmat J:n kanssa rakastamme reissaamista älyttömän paljon. Häiden jälkeen pääsemmekin toteuttamaan yhden suurista unelmistamme, häämatkan maailman ympäri, jota olemme suunnitelleet jo varmaan sen pari vuotta (en saata edelleenkään uskoa, että me ihan oikeasti ollaan lähdössä!!). Näin ollen oli aika luonnollinen päätös, että jos häihin piti joku teema valita, niin se tulisi olemaan matkailu. Halusimme ennen kaikkea jotenkin pienillä jutuilla sitoa myös tulevan häämatkamme tähän yhteen elämämme tärkeimmistä päivistä, sillä matka tulee kuitenkin olemaan luonnollinen jatkumo häille ja ensimmäinen yhteinen reissumme avioparina. Lisäksi kaikki häälahjaksi mahdollisesti saamamme eurot tulevat menemään matkakassaan, joten siinäkin mielessä on mukavaa jakaa pieniä paloja tulevasta pyrähdyksestä maapallon ympäri myös häävieraillemme.

Janina osasi toteuttaa pienessä päässäni pyörivät mielikuvat kutsuihin ihan uskomattoman taidokkaasti! Lähetin hänelle muutamia inspiraatiokuvia, ja vaihdoimme joitamia sähköposteja, mutta siinäpä se oikeastaan olikin. Toki pientä hiomista riitti pitkin kevättä, mutta pääpiirteissään rungot kutsuille saatiin kasaan suhteellisen nopeasti. En kyllä yhtään liioittele, jos sanon että ilman Janinaa ei meidän kutsuista oltaisi todellakaan saatu näin "meidän näköisiä". Kiitos siis vielä tuhannenen kerran Janina!

Tässä ne nyt sitten ovat. Olkaatte hyvät.


Maailma on tehty meitä varten.

 

Tämä on meidän matka yhteinen. Se on matka, joka kestää ikuisuuden.

Kutsujen design - Janina / MAKEADESIGN
Kutsujen valokuvat - Tuomas Mikkonen
Kutsujen painatus -  Multiprint (matkalippu printattu itse)
Kutsujen "kuoret" ja teipit - Happy Monday

Lähetimme siis kaksi korttia, joista toinen oli varsinainen kutsu ja toinen hääinfo. Kolmas lipari on "matkalippu", johon halusimme vähän erilaisella ja hauskalla tavalla koota Suomenlinnan lauttaan liittyvät informaatiot. Huomaa kyllä, että tulostimme nuo matkaliput itse, sillä painosta tulleiden korttien sävyt eivät ihan natsaa omatulosteisiin, mutta ei kait se ole niin justiinsa (:

Nyt tämä tyttö vaihtaa oman häähumunsa rakkaan ystävän sellaiseen, sillä huomenna tanssitaan kevään upeimman parin juhlissa! Vielä päivä töitä ja sitten nokka kohti Hämeenlinnaa. Hihi! Kaasoa jännittää jo kovin paljon!

Aurinkoa ja hymyjä viikonloppuun nuput!

PS. Meidät tullaan siis vihkimään Suomenlinnan kirkossa ja juhlia tanssitaan Pirunkirkon juhlasalissa. Mitään muuta paikkaahan emme Helsingistä halunneet edes harkita. Kyllä elämä on sitten ihanaa just nyt!

Mun juuret, ne ovat täällä maassa syvällä

Vajaa viikko rakkailla kotiseuduilla antoi kyllä taas ihan uskomattoman energiaboostin arkeen. Vaikka toisaalta oli ihan kiva palata kotiin, niin melkoisen kova kaipuu jäi taas sinne pohjoisen korpiin. Oli niin ihanaa olla mökillä, isän synnyinhuudeilla, josta itselläkin on ihan tuhottomasti tärkeitä muistoja jo varhaisesta lapsuudesta. Mieleen tulvivat mielikuvat valoisista kesäöistä jo poisnukkuneidein isovanhempien kanssa, juhannuskokon loimusta, muurikkapannulla tirisevistä letuista ja rannan kaislikossa humisevasta pohjoistuulesta. Sää ei pettänyt tälläkään kertaa, sillä harvemmin on nähty meidän mökillä lämpömittaria hellelukemissa. Onneksi sitäkin enemmän lämpöä löytyi läheisistä ihmisistä ja meitä ympäröivistä maisemista, joissa voi melkein kuulla historian lehtien havinan.

Vesi kulkee edelleen mökille jalkapelillä, joten ensimmäinen ilta menikin leppoisasti saunaa lämmitellessä ja pesuvesiä järvestä kantaessa.

Seuraavat päivät jatkuivat kutakuinkin samalla teemalla. J:llä taisi tulla ikävä Pullanderia, sillä tytöt jäivät hoitoon ystäväni hoteisiin Espooseen. Koiria kun (valitettavasti) meidän perheessä riittää, vaikkei ne omat olleetkaan tällä kertaa mukana.

Parin päivän jälkeen sade alkoi pikkuhiljaa väistyä (harmaat pilvet kyllä pysyttelivät taivalla hela tiden), joten päätimme repäistä ja lähteä ulkoilemaan koko porukan voimin! Pakkasimme eväät reppuun, päälle mökistä löytyvät lämpimimmät rytkyt ja suuntasimme retkelle isän velipojan rakentamalle laavulle.

Eväät syötiin viimeistä murua myöten ja ilta katsottiin silmät ristissä jääkiekkoa. Neljä päivää laatuseurassa hurahti kuin siivillä harmaana roikkuvaa taivasta katsellen, kunnes lähtöpäivän aamuna alkoi pilviverho aavistuksen rakoilla. Samaisena aamuna totesimme järven olevan melkein sula. Vihdoinkin. Isä halusi lähteä kokeilemaan kalaonneaan ja sai houkuteltua J:n soutumieheksi. Sen jälkeen suuntasimme vielä yhdeksi yöksi vanhempieni kotiin ennen takapuolet puuduttavaa paluumatkaa kohti etelää.

Kesään on vielä Kosto-cityssä matkaa, mutta eiköhän sielläkin heinäkuussa jo viherrä ja hyttyset inise, kun seuraavan kerran pakkaamme auton ja käännämme keulan kohti pohjoista.

Ihan paras miniloma. Maailman rakkaimmassa paikassa.

Energistä loppuviikkoa kuomat!