2012/12/06

Suomenhevosen askelista kajahtaa vapaa isänmaa

Tänään Suomen itsenäisyyspäivänä kiitämme siniristilipun liehuessa kaikkia niitä, jotka ovat taistelleet meidän puolestamme. Heitä, jotka antoivat henkensä isänmaamme hyväksi, jotta me saamme elää tänä päivänä vapaina kansalaisina. Nämä suomalaiset urheat miehet ja naiset eivät kuitenkaan olleet ainoita, jotka puolustivat maatamme oman henkensä uhalla. Heidän tukenansa oli yksi jaloimmista eläimistä, jonka merkitys maallemme niin sodassa kuin rauhassa oli kiistaton.


Suomen talvi- ja jatkosodassa miesten apuna taisteli lähemmäs 100 000 sankarihevosta, joista lähes neljäsosa menehtyi vihollistuleen tai nääntyi ravitsemuksen puutteeseen hevosmiestensä rinnalla. 


Hevosten merkitys oli sekä talvi- että jatkosodassa armeijamme liikkuvuudelle täysin ratkaiseva. Millään sen ajan moottoriajoneuvolla ei olisi voitu korvata hevosta maastossa, sillä juuri maastoliikkuvuudessa hevonen oli ylivoimainen. 


Suomalainen sotilas tunsi suoranaista aseveljeyttä mukanaan olleita uskollisia hevosia kohtaan ja niistä pidettiin mahdollisimman hyvää huolta armottomien pakkasten piiskatessa pitkinä talvikuukausina. Suomenhevonen ja samalla sotahevonen saikin 1990-luvun lopulla oman muistomerkkinsä kiitollisuuden osoituksena sodissamme tehdyistä suurista palveluksista.

Kiitos siis sotaveteraanit, kiitos suomenhevonen ja kiitos Suomi.
Tänään on teidän päivänne.


Hyvää ja rauhallista itsenäisyyspäivää ystävät!



16 kommenttia :

  1. Suomenhevonen <3 Eläimistä urhein.

    VastaaPoista
  2. Ihana teksti! Ilman hevosia ei Suomea oltaisi rakennettu. Kiitos kaviokkaille ystävillemme. :)

    VastaaPoista
  3. Ei voi muuta sanoa kuin <3 <3

    VastaaPoista
  4. <3 suomenhevoset <3 tarinat miehistä ja heidän hevosistaan rintamalla ovat koskettavia, siinä on sitä uskollisuutta ja urheutta. Hyvää itsenäisyyspäivää!

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Niinpä. Niitä lukiessa ja kuullessa kyllä ei voi kuin ihmetellä, miten uskomattomia eläimiä hevoset on.

      Poista
  5. <3 Kiitos suomenhevonen <3

    VastaaPoista
  6. Koskettavasti kirjoitettu, upeiden kuvien kera! <3

    VastaaPoista
  7. Ihana kirjoitus. :) Oma vaarini, joka on syntynyt hieman ennen sotia, on joskus meille kertonut muistavansa, kuinka heiltä vietiin kaikki hevoset sotaan, eikä yhtäkään tuotu takaisin. Muistomerkki on kyllä hieno, monesti siitä on ohi menty, kotiseudullani kun sijaitsee. :)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos! Ihana varmasti kuulla vaarin tarinoita tuosta ajasta. Itse aina innolla haastattelen ainoita elossa olevia isovanhempiani, sillä olin vielä ala-asteikäinen kun toiset isovanhemmat nukkuivat pois.. Heiltä olisi nyt niin paljon kysyttävää, kun on alkanut ymmärtää ja kiinnostaa oma historia yhä enemmän.

      Enpäs ole itse tuota muistomerkkiä nähnytkään (:

      Poista
  8. Olin eilen jotenkin vähän herkässä mielentilassa ja voi hyvänen aika kun avasin tämän tekstin. Siinä kyllä aukesivat kaikki mahdolliset padot, ja rytinällä. :D

    Mutta ihana kirjoitus ja ihanat, uskolliset kopsuttelijat <3

    VastaaPoista
  9. Voi miten ihana postaus, tuli hirveä heppakuume, kun katseli noita suloisia kuvia! :D Harrastin nuorempana pitkään ratsastusta, ja tekisi kovasti mieli aloittaa se jossain vaiheessa uudestaan..

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiitos kovasti (: Kyllähän ratsastus on ihan parasta! Kannattaa ehdottomasti aloittaa uudelleen, jos siihen on mahdollisuus!

      Poista

Hei, kiitti kommentista (: